Hänen innovoiva kielensä, hänen loistavan kärjekkäät kielikuvansa ovat sen arvoiset.

Takana oli myös Plathin elinikäinen syvä depressio, minkä takia hän yritti jo varhain itsemurhaa.

VAIKKA molemmat Siltalan julkaisemat Plathin kärkiteokset on käännetty jo aiemmin, uudet suomennokset aiheuttavat ikään kuin kirjailijan jälleensyntymän.

Romaani Lasikello ilmestyi alkukielellä Plathin kuolinvuonna. Se on hyvin omaelämäkerrallinen, mutta tässä tapauksessa se ei haittaa, pikemminkin päin vastoin.

Nuoren Esther Greenwoodin epätoivoiset yritykset pyrkiä menestykseen kirjoittajana ja samalla täyttää amerikkalaisen elämäntavan odotukset menevät pahasti pieleen.

Katsomalla eri-ikäisiä naisia hän ymmärtää sovinnaisuuden taakan painavan kaikkia. Tavoitteena pitää olla siedettävä aviomies, esikaupunkitalo ja lapsia, mikä merkitsee jäähyväisiä kirjallisille haaveille.

Estheristä avioliitto tuntuu aivopesulta. Naiskirjailijanakaan ei voi irtautua tästä umpiosta, vain keksiä sadas uusi tapa kertoa siitä. Jos saa julkisuutta, on alistuttava sen hyväksikäytön kohteeksi.

KAIKEN tämän hulabaloon keskellä Esther tuntee olevansa pyörremyrskyn tyynessä sydämessä.

Välttämätön rituaali, poikaystävän hankkiminen epäonnistuu fiksulta tytöltä, koska hän ei saa älylliseltä tasoltaan samanveroista partneria. Samalla hänen täytyy epätoivoisesti miettiä, miten päästä neitsyydestään, mikä painaa kuin myllynkivi kaulassa.

Kun siitä on verta valuvana päässyt, tuntee olevansa osa pitkää jatkumoa. Samaa joutui Plathin mukaan naisopiskelija miettimään myöhemmin Englannissa, Cambridgen arvoyliopistossa pikku-D.H.Lawrencien juhlissa: onko hänen neitsyytensä kruununjalokivi säilyttämisen vai uhraamisen arvoinen?

Pitkän masennuksen vedenalaisen mielialan seurauksena ja itsemurhayritysten jälkeen Esther päätyy tekijän tavoin pitkään laitoskierteeseen, mikä paljastaa amerikkalaisen tasoluokituksen: ensin joudutaan hulluuden ja varallisuuden mukaan keskitasoisten hoitoloihin.

Jos paranemista tapahtuu, pääsee pikemminkin country clubia muistuttavaan lepokotiin, jossa tapaa maineikkaan Vassarin naisopiston käyneitä seurapiiridaameja.

Mutta sielläkin saa aivot pihalle lyöviä sähkösokkeja, mikä oli vakiovalikoimaa, ja lihottavia insuliinihoitoja. Mikäli joutuu osavaltion sairaalaan, saa kaiken toivon heittää kuin Danten Helvetissä.

ROMAANISSA on sen aikakauteensa kytkeviä motiiveja, kuten Rosenbergin pariskunnan teloittaminen ydinvakoilun takia 1953. Samana vuonna Plath yritti itsemurhaa ja joutui Mac Lean Hospitaliin.

Esther kysyy, miksi tässä mustassa säkissä ollaan, kun kuitenkin kaikki päättyy kuolemaan. Mutta kerronnan tasolla Plathilla kaikuu suuri nauru.

Teos on täynnä humoristisia ja skarppeja kiteytyksiä: ”Mikään ei sinetöi ystävyyttä niin kuin yhdessä oksentaminen”.

Esther haluaa tulla olennaiseksi ja ohueksi kuin veitsenterä. Kun hän palaa itsemurhan tehneen potilastoverin hautajaisista, hän kuuntelee ”sydämensä vanhaa kerskailua: Minä elän, minä elän, minä elän”.

ESTHERIN epätoivoisten kierrosten takana on myös varhain kuollut saksalaisperäinen isä, mikä vastaa toden maailmaa. Otto Plath oli Sylvian elämän, työn ja kuoleman perusta.

Runokokoelman Ariel tärkein runo on ”Daddy”, suomentaja Anni Sumarilla “Isi”, missä tytär suuntaa koko raivonsa ja kaipuunsa isähahmoon. Tämä kasvaa symboliksi sukupuolen, vallan ja fasismin kentällä.

Isä ei ollut syyllinen natsien hirmutekoihin, mutta hänen saksalaissyntyisyytensä tuo sairauden jälkeläisten verenperintöön. Runon mukaan jokanainen unelmoi fasistin saappaasta naamallaan.

”Daddy” on ollut myös feministisen politiikan väline. Kun pikkulotta Elisabeth Rehniä ei valittu Suomen presidentiksi ensimmäisessä suorassa kansanvaalissa 1994, vaan Martti Ahtisaari, Arielin ensimmäinen suomentaja Kirsti Simonsuuri syytti kolumnissaan koko Suomea daddyilystä.

SUMARIN runosuomennokset eivät välttämättä ole Simonsuuren versioita parempia, joskin sanatarkempia.

Kokoelman kärkirunot, “Isin” ohella nimiruno “Ariel”, “Lady Lasarus” ja “Jalava” ovat maailmankirjallisuutta.

Lady Lasaruksen iho hohtaa kuin natsin lampunvarjostin, joita tunnetusti Auschwitzissa ihmisihosta valmistettiin, kun uhreista hyödynnettiin kaikki. Katolisten pyhäinjäännösten ohella natsit olivat hanakimpia lihan muuttamisessa tuotteiksi, kuten saippuaksi.

“Jalava” on Plathin depression kiteytys. Hän tuntee pohjan, hän on ollut siellä: “Merenkö kuulet minussa,/ sen tyytymättömyyden?/ Vai ei-minkään äänen, joka oli hulluutesi?”

Nimimotiivi lasikello ilmestyy lähempänä romaanin loppupäätä, mutta sen ilmentymät ovat kummitelleet päähenkilön aistimuksissa pitkin matkaa. Mutta tämä ei kosketa vain Estheriä, vaan koko pikkuporvarillinen ympäristö on sen alla kuin juustokuvussa.

Romaanin loppuratkaisu on nerokas: Esther on menossa laitoksen lääkärikollegion syynättäväksi, voiko hänet vapauttaa, mutta kerronta katkeaa juuri kun hän astuu huoneeseen.